Kierrätys ja kompaundointi

Muovien kierrätys uusioaineeksi ja raaka-aineiden jalostus.


- ASIAKKAAN OMAN TUOTANNON HUKKAMATERIAALIN UUDELLEENPROSESSOINTI NEITSEELLISTÄ VASTAAVAKSI 
- MATERIAALIEN VÄRJÄÄMINEN VALMIIKSI HALUTULLA RESEPTILLÄ 
- MUU MATERIAALIEN LISÄAINEISTUS 

TUOTANNOSSA SYNTYNYT HUKKA (VALUKANAVAT, VIALLISET KAPPALEET, LEIKKAUSJÄTE YM.) VOIDAAN PROSESSOIDA UUDELLEEN UUTTA VASTAAVAKSI MATERIAALIKSI. NÄIN PROSESSIJÄTE VOIDAAN KÄYTTÄÄ TÄYSIMÄÄRÄISENÄ TUOTANNOSSA ILMAN TUOTANTO- JA LAATUONGELMIA.
TÄMÄ TUO SUORAA SÄÄSTÖÄ ASIAKKAALLE KASSAAN, JA ON YMPÄRISTÖN KANNALTA PAREMPI VAIHTOEHTO KUIN ESIMERKIKSI JÄTTEEN POLTTO. 

PIENTEN ERIEN (MUUTAMIA TONNEJA) OLLESSA KYSEESSÄ MATERIAALIN VALMISTAJAT EIVÄT TÄNÄ PÄIVÄNÄ OLE HALUKKAITA TEKEMÄÄN RÄÄTÄLÖITYJÄ VÄREJÄ. YLEENSÄ TARJOLLA KORKEINTAAN PERUSMUSTA JA PERUSVALKOINEN. TÄHÄN PROFCOMP OY ON RATKAISU! 
SAMALLA VÄRJÄYKSEN YHTEYDESSÄ TAI SEN SIJAAN, VOIDAAN LISÄAINEISTAA ESIM. LIUKASTEELLA, KALSIUMKARBONAATILLA TAI PALONESTOAINEELLA. MATERIAALIEN OMINAISUUKSIA VOIDAAN MUOKATA MYÖS ERILAISILLA MODIFIRAATTOREILLA. 
VALMISTAMME MYÖS ERITTÄIN PIENIÄ, JOPA 20-25 KG ERIÄ EDULLISESTI.

PROFCOMP OY VOI MYÖS TESTATA KIERRÄTETYN MATERIAALIN RUISKUVALUTEKNIIKALLA HETI KIERRÄTYSPROSESSIN JÄLKEEN.
e-mail: joni(at)profcomp.fi
phone: +358 400 757 377

(c)2020, Kaikki oikeudet pidätetään
Plastics made easy!
Muovialan asiantuntemusta yli 40 vuoden ajalta.
Created with Woo®
Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 33157
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän